Maria Sirén on pukusuunnittelija ja tekstiilimuotoilija, jonka teoksia on nähty teatterissa, tanssissa, oopperassa, elokuvissa, TV-sarjoissa ja Linnan juhlissa. Marian inspiraatio tekstiilimuotoiluun lähti flamenco-harrastuksen kauniista mekoista, jotka kutsuivat Mariaa puoleensa ajatuksella ”Tässä voisi olla itselle ura”. Maria on opiskellut alaa pitkään ja valmistunut Helsingin Aalto-yliopiston pukusuunnittelun linjalta, johon hyväksyttiin maailmanlaajuisesti vain muutama opiskelija. Marian pukuja on nähty muun muassa elokuvassa Veden vartija ja TV-sarjassa Made in Finland.
Maria jakaa kanssamme vinkit luovuuden ylläpitoon ja ruokkimiseen, sekä työssä, että siviilielämässä. Epäonnistumisia ei pidä pelätä, sillä ne saattavat avata mielen aivan uusille suunnille.
”Luovuus on aaltoliikettä, tai sykliä tai ylipäätään liikettä. (---) Mikään ei pysy liikkeessä, jos se ei ota jostain vauhtia, ja mä otan vauhtia siitä tyhjästä tilasta (---). Ilman sitä, mä en usko, että mikään pysyisi järjestyksessä, jos sitä happea ei osaa ottaa.” – Maria Sirén
Oman motivaation löytäminen ja sen ylläpitäminen
Jos motivaatio on oikeasti sellaista, joka menee yli kaikesta, silloin asioita saadaan aikaan. Luominen on sitä, että asioita saadaan aikaiseksi. Motivaatiota ei taas löydä, jos ei tunne itseään hyvin. Motivaation on hyvää pyrkiä pitämään sellaisena, jota esteet eivät hetkauta. Ei edes silloin, kun kaikki tuntuu menevän pieleen ja seiniä nousee vastaan.
Päänsisäisen työkalupakin kasaaminen ja käyttäminen
Luovuuteen kuuluvat vahvasti epäonnistumiset ja pilalle menneet tekeleet. Joskus virheessä piilee seuraavan menestyksen taimi. Omiin ajatuksiinsa ei kannata rakastua liikaa, vaan haastaa itsensä katsomaan asioita eri kulmasta rohkeasti.
On tärkeää olla luovuudelleen ja itselleen myötätuntoinen, erityisesti virheiden hetkellä.
Tyhjän tilan arvostaminen
On tärkeää levätä, antaa itselleen ja luovuudelleen tyhjää tilaa, eikä sortua hustle-kulttuuriin. Pysähtymisen joutuu opettelemaan joko tietoisesti tai vastahakoisesti - ja tietoinen vaihtoehto on aina burn outia parempi. Pysähtyneen olemassaolon tilan ei tarvitse kestää pitkään, kunhan se on yksi säännöllisesti toteutettavista asioista elämässä. Tyhjyydessä luovuudella ja inspiraatiolla on tilaa kasvaa ja kukoistaa.
”Parhaat ideathan syntyy just jonkun tällasen epäonnistumisen kautta. Joku täysin pieleen menneen näköinen materiaalikokeilu voikin olla silleen, että ’No hei, täähän, on nyt sitä jotain uutta! En oo nähny tommosta! Tehdään näin.’” – Maria Sirén